Aika tuntuu matelevan... Tietysti se saattaa johtua siitä tosi seikasta, että olen työtön ja olen päivät pitkät yksin kotona.

Soitin silloin viime viikolla neuvolaan, mutta täti ei vastannut. Muutaman tunnin kuluttua, kun olin päikkäreillä sohvalla se täti soitti takaisin ja saatiin varattua ensimmäinen aika. Se on 12.10 olen silloin viikolla 11... Seuraavalle viikolla eli rv 12 pitäisi varata aika ultraan joka tehdään Hyvinkäällä. Neuvolasta tuli kuori täynnä kaiken näköistä raskauslippusta ja lappusta, osa mielenkiintosia osa ei :D Siellä oli myös esitietolomake joka pitää ottaa täytettynä mukaan neuvolaan. Ihan innoissani odotan kyllä ekaa käyntiä. Ukko ei luvannu tulla mukaan, mutta en mä viitti vaatiakkaan, eihän sielä oikeesti sille ole mitään mielenkiintoista. Ultraan se kuitenki haluaa tulla mukaan :) Täytyy varmaan varata se  aika ultraan aika ajoissa, jotta saadaan se sopimaan ukon työvuoroihin.

Työasioista sen verran, että sain töitä, menin innoissani maanantaina töihin ja totesin ensimmäisen kahden tunnin jälkeen, että mun selkä ei totisesti kestä :/ Ei muuta ku puhumaan osastonhoitajan kanssa ja sovittiin, että en enempää enää yritäkkään. Että silleen. Ensi viikolla ajattelin varata aikaa työkkäriin ja miettiä sitten siellä, että mitäs tässä tehdään. Hoitajan hommia en voi oikeen enää tehdä, enkä halua selkää rasittaa, koska raskaus edetessään on sille jo kova rasite. Päiväkoti vois olla sinäänsä kiva ja selkä kestäis, mutta näin possunuhan aikaan, ukko ei päästä mua sinne (se kuuli että se on vaarallinen raskaana oleville), enkä mä oikeen itsekkään halua sinne. Päiväkodeissa on muutenkin miljoona eri pöpöä ja kun sielä aloittaa työt saa sairastaa ne kaikki. Oisko kellään ehdotuksia?Jos olen vauvan syntymään saakka kotona, kuolen tylsyyteen ja yksinäisyyteen. Varsinkin tohon viimeiseen. Mulla ei ole liikaa ystäviä, varsinkaan kun yksi lähti kahdeksi vuodeksi hengailemaan palmujen alle <3
 

Kerrottin muuten Ukon äidille ja sen miehelle. Oli aika hauska kokemus. Anoppi sekos kokonaan ja sen mies jäi vaan suu auki tuijottamaan :D Tosi iloisia oli kummatki. Sitten tapahtu jotain kamalaa!!! Anoppi tuli taputtamaan mun mahaa. Jessus mä meinasin siltä seisomalta läväyttää sitä naamariin. Siis tätäkö mun pitäis seuraavat kahdeksan kuukautta kestää?? Musta on tosi epämukavaa, edes ajatella, että vieraat (tai oikeestaa kuka vaan paitsi ukko) tulee yhtäkkiä lääsii mun mahaa. Luvan voi saada kysymällä ja sitten on asia ihan eri :D Katotaan kuinka raivona oon sitten jos joku kadunmies oikeesti tulee koskemaan mun vatsaan.

Pahoinvointi on taas pahentunu, alkaa olemaan olo välillä sellanen, että ei oksu ole kaukana. Ukkoa naurattaa aina kun alan voimaan pahoin. Mua ei! :D Tää ei todellakaan oo mitään aamupahoinvointia, vaan tää tulee aaltoina pitkin päivää. Jos vatsan päästää päivällä tyhjäksi, niin paha olo on taattu. Autoilu on myös nykyään aika epämukavaa (Ja ukon rallikuskin elkeet ei helpota tätä yhtään). Ruoka maistuu, kunhan se on just sitä, mitä tekee sillä sekunnilla mieli. Eilen kymmenen jälkeen alko tehdä mieli lihapullia (kananjauhelihasta), eikä niitä tietenkään ollu kaapissa. Oli muuten kriisi aika lähellä. Päädyttiin sitten tilaamaan ranskalaisia kotiin :D Kohdun suunnilla tuntu joka päivä kaiken nököstä juilintaa ja nipistelyä, mutta mä tykkään siitä, koska se todistaa vauvan olevan siellä. Tissit on tosi kipeet... Tai oikeestaan nännit. Ilman rintsikoita ei voi enää liikkua vessaa pidemmälle ku tisseihin sattuu. Tärkein meinas unohtua, meinaan turvotus. Vatsa näyttää siltä kun oisin puolessa välissä raskautta :D Yks työkaveri (entinen nyt) sanoi, ennen kuin olin edes viikolla viisi, että "sä taidat olla raskaana" :D Miten tää pitäis pitää salassa vielä seitsemän viikkoa?? :D