Tää syksyn synkkyys on pepusta. Koko päivän on ulkona ollut ihan harmaata. Onneks mieli on kuitenkin suhteellisen aurinkoinen tänään. Toisin kuin eilen. Eilinen oli päivä suoraan helvetistä. Eetu on nukkunut viime aikoina yöt tosi huonosti (tai oikeestaan näinhän on ollut jo pitkään) se vinkuu ja kitisee ja syö pariin kertaan... No mutta eilen se jatkoi sitten samaa rataa koko päivän. Herättiin aamulla ennen kuutta. Koko päivä oli yliväsynyttä kitinää ja itkua. Ainoastaan sylissä oli kivaa. Mutta enhän mä todellakaan jaksa koko päivää kantaa tollasta yli yhdeksän kiloista jötikkää. Aina lattialle laskiessa alko hirveä huuto. Päikkäreille sain pojan päivän aikana kolme kertaa (yrityksiä oliki sitte ainakin 10). Joka kerta poika heräs alle 15 min päästä. Loppupäivästä olin niin väsynyt, että en jaksanut enää muuta kuin itkeä. Niinpä tuli aika hyvään saumaan, kun Eetun isotäti halusi Eetun hoitoon. Kun ukko lähti viemään poikaa, mä sammuin samantien sohvalle. Parin tunnin päästä heräsin kun kaveri soitti, että saako tuoda meille säkillisen lastenvaatteita. Enpä pistänyt hanttiin. Ja vitsi miten kivoja ja siistejä vaatteita sain ison säkillisen. Harmi vaan osa niistä oli 80cm kesävaatteita, joten ei varmaan ehditä käyttämään. Toisaalta voihan tuon jättiläisen kasvu liikkumisen myötä hidastua :D Loppuilta maattiin sitten ukon kanssa telkkarin edessä ja mätettiin herkkuja napaan. Tänään poitsu tulee joskus illalla kotiin. Mulla onki jo ikävä :) Mutta toisaalta olen nauttinut. Nukuin niin pitkään kun väsytti, luin sängyssä kirjaa, siivoilin ja teen kohta ruokaa :) En valita!

Tiistaina oli se mun aika sinne kättärille. Jännitin sitä aivan sikana. Oltiin ajoissa odottamassa siellä ja tietty ne oli sitte melkeen tunnin myöhässä. Ei helpottanu sitä jännitystä. Oli paniikkikohtaus lähellä :D En mä edes tiedä mistä kehitin itelleni sellasen pelon, tai mitä edes pelkäsin. Mutta toimenpide ei sattunut ollenkaa, eikä ollut edes kauheaa. Oisin saanut seurata telkkarista sitä toimenpidettä, mutta mua ei jostain syystä kiinnostanut katsella omaa alapäätäni suurennettuna ruudulta xD Lääkäri oli sitä mieltä, että koko homma oli ihan turha, että sielä e-neuvolassa ollaan oltu ylivarovaisia. Lopulliset tulokset koepaloista tulee kuukauden sisällä postissa. En mä enää niitä stressaa. Inhottavaa on vaan, että tuon toimenpiteen jälkeen vuotaa muutaman päivän. Loppuis vaan äkkiä, niin sais taas touhuta miehen kanssa. Nyt kun se on kiellettyä, niin tottakai sitä haluais :D Seuraavien menkkojen alkaessa käyn sitte laittaa sen kerukan. Se on jo monta kuukautta maannut tuolla kaapissa.

Viikonloppuna juhlittiin meidän kihlajaisia. Mentiin kivalla pikku poppoolla mökille. Oli ihana reissu. Paitsi silloinkin vaivasi ikävä Eetua. Ooneksi äiti päivitti niiden tilannetta kokoajan lähettämällä kuvia Eetusta :) Niin joo ja aamupäivällä ennen mökkireissua käytiin kanssavaimon kanssa Haikon kartanossa äitien hemmottelupäivässä. Aamu alkoi bodyrelaksin-tunnilla, jatkui sauna- ja allasosastolla ja päättyi aivan mahtavaan lounaaseen. 

Eetu oppi jonku aikaa sitten vihdoin käänymään pois masultaan. Tai se näytti meille muutaman kerran osaavansa sen ja sitten ei oo enää koko temppua tehnyt :D Ihan hyvähän se on masullaankin olla. Mitään uusia temppuja tässä ei olla opittu. Ryömimistä tuo kokoajan vähän harjoittelee, mutta ei se vielä oikeen eteenpäin pääse. Pitäis varmaan laittaa välillä ihan pelkästään lattialle, eikä peiton päälle. Siinä vois olla helpompi mennä eteenpäin.

Niin joo ja anopin kanssa kävi huonosti. Käytiin viime viikon keskiviikkona kaupassa. Anoppi meni omille ostoksilleen. (Ois jo sillon pitänyt tajuta, kun niin kovasti halusi mennä yksin) Tultiin kotiin, mies lähti heittämään mua tanssitunnille. Sitten kun tulin reilun tunnin päästä kotiin, anoppi oli ihan änkyrä kännissä. Kaivettiin sen huone, ja löydettiin melkein tyhjä 0,5l viinapullo. Sit ei muuta kun anoppi istumaan ja myönsihän se juoneensa. Kamalinta koko hommassa oli se, että se oli hörässy sen pullon sillä aikaa, kun mies vei mua tanssimaa. Eli ollessaan Eetun kanssa kahden. Vieläkin kun mä ajattelen tota mulla tulee niin kamala olo. Se on hoitanut mun lasta ja ryystäny samalla pullon viinaa. Eika se meidän syy ole. Se asui kuitenkin pari viikkoa meillä, kyllä siinä aikana alkoi luottaa. No anoppi lähti sitten samana iltana, niinkun oltiin sovittu tapahtuva, jos se juo. Tai oltais me sen kuitenkin annettu olla aamuun saakka, mutta se päätti itse lähteä. Mutta ne tunteet, joita se anopin juominen herätti oli aika villejä. Ikinä ei oo tehny mieli tappaa ketään, niinku sillon teki. Mä sain purtua hammasta ja tyydyin vaan huutamiseen. Ukko otti sit vähän raskaammin, heitti tavaraoita pitkin seiniä (hedelmäjugurtti ei sit muuten lähde valkosilta seiniltä!) ja painui ulos ovet paukkuen. Eilen sitten, anoppi oli soittanut ukolle ja kertonut olevansa selvänä, että on kuulemma ollut jo jonku aikaa. Kuulemma pari ensimmäistä päivää sen jälkeen, kun lähti meiltä oli menny aika kännissä. Että se lähtö oli kuulemma niin rankka. Ihanku se ois meidän syy, että se joi? Säännöt oli kuitenki selvät heti alusta :( Mutta mä pidän sanani, siitä mitä sanoin anopille silloin kun saatiin tietää sen juoneen. Mä en halua kuulla siitä enää mitään ja eetua se ei todellakaan tule näkemään. Tai olen koittanut miettiä tässä tänään, että kuinka kauan sen pitäis olla selvänä, että voisin sen taas antaa olla Eetun kanssa. Ihan pari viikkoa ei ainakaan riitä. Harmittaa vaan niin Eetun puolesta. Se pieni mies ansaitsisi kyllä mummon. Se miten hienosti anoppi sitä hoiti meillä ollessaa, miten ihania hetkiä niillä oli, sitä ei pysty mikään korvaamaan.