Tarttui se flunssa sitten Eetuunkin. Aloitettiin valvomalla melkein kokonaan su-ma yö. Yksi 2h pätkä nukuttiin särkylääkkeen ja maidon jälkeen, muuten herättiin 10-20min välein. Oli kyllä aika kamala yö! Aamulla nousikin sitten kuume ja nenä alkoi valumaan. Meillä on vaan huono vanha mittari, joten en ole kovinkaan tuon kuumetta mittaillut. Kyllä sen kädellä tuntee, kun on kuumetta. Eilinen meni vielä kovassa kuumeessa. Poitsu haluaa olla vain sylissä. Päiväunia se ei juurikaan ole nukkunut. Eilen se nukahtikin sitten viideltä iltaunille. Nostettiin se ylös kahdeksan aikaan illalla, mutta todettiin äkkiä se virheeksi. Niinpä poitsu meni ilman iltapuuroa ja -toimia nukkumaan. Ja arvatkaapa mitä?? Se veteli sikeitä aamuun asti :D Toki se aamu alkoi jo ennen kuutta, mutta aika mahtavat unet silti. Tänään on vointi paljon parempi. Eetun nenä valuu ihan suoranaan ja se on ihan rikki pyyhkimisestä. Raukka! Päiväunia ei olla tänään vielä nukuttu, mutta samapa se. Aika hyvin tuo jaksaa touhuta. Vähän normaalia enemmän haluaa olla edelleen sylissä. Aamulla se katteli mun sylissä telkkaria varmaan tunnin verran. Saas nähdä vieläkö tuo tauti meinaa munki kimppuun iskeä. Toivon ettei. Sain meinaan huomiseksi töitä ja Eetu ois menossa anopille hoitoon. Mun mielenterveydelle tekis taas ihan hyvää päästä käymään töissä :)

Eetu oppi muuten tänään konttaamaan :D Parempi myöhään jne.. ;D Kyllä se edelleen kulkee ryömimälläkin (pääsee kovempaa) mutta katsotaan mihin kehittyy. Mä olin vaan ihan varma ettei se opi tuota taitoa olleskaan... Me veikkailtiin yks päivä ukon kanssa, että milloinkohan Eetu kävelee. Kumpikin veikkas, että kyllä se synttäreinään askelia ottaa ilman tukea.. Kovasti se harjoittelee. Pöytää ja sohvaa vasten (sivuttain) se kävelee jo tosi taitavasti. Samoin käsistä kiinni pitäen se alkaa kävellä jo aika hyvin. Hauska seurata miten toinen oppii :)

Nää valvotut yöt tuntuu kropassa. Vaikka viime yö nukuttiinkin, niin mä olen nyt aivan sippi. Toivon vaan, että toi lapsikin sammuis kohta, niin pääsisin unosille. Kokoajan sellainen humalainen olo, kun väsyttää niin kamalasti!