Olen normaalisti aika räväkkä ja äkkipikainen. Suhteessa tarvitsen riitoja, jotta päästään purkamaan paineita. Välillä tulee riideltyä ja taisteltua ukon kanssa aivan tyhmistä asioista vain sen takia, että itsellä on huono päivä tai kurja fiilis. Ukko on tottunut tähän, eikä ota itteensä jokaisesta pikku känästä... Jos ottais, niin me ei varmasti oltais päästy näin pitkälle :P

Nyt raskaana ollessani musta on tullut tosi rauhallinen ja tasainen. Ja pinnakin on pidentynyt huomattaasti. Ukko on myöntänyt että hän kaipaa välillä jo riitelyä ja on yrittänyt muutaman kerran riitaa vääntääkkin. Eipä oo saanut riitaa aikaseks :D Mä luulin, että raskaana ollessani olisin hermoheikko hormoonikimppu ja raivoisin ukolle kokoajan :D Tää on mun mielestä ihanaa. Jotenki tää valaa myös uskoa siitä, että olisin hyvä äiti. Sellainen kuin haluaisin olla. Rauhallinen ja rakastava.

Toki hormoonit on muutaneet jotakin myös huonompaan suuntaan. Nimittäin itken nykyään helpommin. Tänään kissa putosi mun päähän (älkää kysykö miten :D) ja ainoa asia jonka tein, oli alkaa vääntää itkua. Normaalisti ois saanu kissa kyytiä ja ikkunat helissy :D Tai jos ukko sanoo jotain tyhmää raskauteen tai synnytykseen liittyvää (Kuten yrittää päättää synnytyssairaalan mun puolesta), niin silloin saatan hermostua. Mutta jos ennen raivosin vaikka kaksi minuuttia ja mökötin viisi, niin nyt on mökötys jäänyt ja raivoominenkin kestää noin kuusi sekunttia :D Tää oli ehkä aika höhlä aihe, mutta tulipa kirjotettua :)