Viime yönä sai Eetu oman suojelusenkelin. Minun pappani kuoli sairaskohtaukseen. Luojan kiitos veljiensä seurassa, eikä yksin. Papasta tuli vuosien myötä kovan luokan alkoholisti ryyppyputkineen, eikä tämä nyt sinäänsä kellekkään yllätyksenä tullut. Viime yönäkin oli alkoholi ollut mukana kuvioissa, ja kuka tietää monettako päivää, tai viikkoa :/ Me ei papan kanssa pidetty enää kovin yhteyksiä, sillä rikotut lupaukset rikkoi meidänkin välit. Kuitenkin surettaa, sillä pappa oli mun viimeinen elossa oleva isovanhempi. Harmittaa etten päässyt esittelemään Eetua papalle. Uskon, että se olisi ollut hieno hetki :) En tiedä olisinko normaalitilassa montaa kyyneltä papalle vuodattanut, mutta nyt hormonien kanssa tää itkettää kyllä oikeen kunnolla. Eikä siinä tietty mitään pahaa oo.

Mä olen aina uskonut siihen, että kun meidän perheeseen syntyy uusi lapsi, niin joku kuolee alta pois. Se on vaan aina pitänyt paikkaansa. Hiukan ennen lapsen syntymää, tai hetki syntymän jälkeen joku on aina lentänyt pois. Mä joka en millään tavalla usko jumalaan, mutta haluan kuitenki uskoa enkeleihin. Näinpä uskon siis, että meidän Eetu sai oman suojelusenkelinsä taivalle.  Hoidathan pappa tehtäväsi hiukan paremmin, kuin asiat maan päällä? <3