Elämä on maistunut viime päivinä aika paljon makeammalle, kuin viime viikon alussa. Oon miettinyt pitkään ja tarkkaan ja monelta kantilta asioita. Mennäkkö töihin vai ei... Mies lupasi tukea päätöstä, olipa se mikä tahansa. Kevät tulee ihan justiinsa, sitten kesä, sen jälkeen onkin syksy ja joudun lähtemään pakollakin kouluun. Sitten ei ole enää vaihtoehtoja. Siispä jään loppuajaksi kotiin. Keväällä ja kesällä tän homman on pakko olla kivempaa, kuin nyt. Jos ei muuta, niin voi hypätä bussiin ja huristella uimarannalle, puistoon, torille.... Nyt tonne ulos ei juurikaan pikkumiehen kanssa ole asiaa. Kesällä on miehen kesäloma, meidän ulkomaanmatka, mökki. Haluisinko oikeesti missata ton kaiken ja olla töissä? Koitan repiä voimia kevätauringosta ja nauravaisesta pikkumiehestä. Mua harmittais jälkikäteen, jos pistäisin Eetun hoitoon nyt. Anoppikin lupasi tulla useammin auttelemaan. Viime viikolla se oli meillä kaksi yötä ja siitä oli uskomattomasti apua ja seuraa. Ihana <3

Mä meinaan tehdä myös lupauksia. Lupauksia, joilla pidän pääni kondiksessa. Eihän jokainen päivä täällä kotona voi olla yhtä iloa ja onnea, mutta jos koittaisin silti nauttia. Lupaan tehdä keikkatöitä, niin paljon kuin Eetun hoito antaa periksi. Jos vaikka tällekkin viikolle (hiihtolomaviikosta huolimatta) löytyisi edes yksi keikka. Koitan nähdä ystäviäni ilman Eetua. Mies näkee aina kavereitaan ilman nilkassa roikkuvaa lasta, miksen minäkin voisi? Koitan päästä kuntoilemaan, edes kerran viikossa. Sekin piristää :) Ja tärkeimpänä. Koitan pitää mielen positiivisena.

Tänään aletaan mun isän kanssa viimeistelemään Eetun huonetta. Uutta maalia pintaan jne... Pistän kuvia, kunhan saadaan homma valmiiksi :) Tykkään remppahommista. Ihanaa saada omaan kotiin uusia juttuja!