Piiitkä kertomus pitkästä synnytyksestä. Kipeiden supistusten alusta 25h. Ponnistusvaihe 29min.

Lauantai aamulla alkoi tosi limainen ja vaaleanpunainen vuoto, siitä päättelin, että nyt synnytys on oikeesti tosi lähellä. Lähdettin iltapäivällä Ikeaan, jossa tuli muutama hieman kipeä supistus, sen verran ne kuitenkin säikäytti, että halusin suoraan kotiin kaupoilta. Illalla katseltiin ukon kanssa telkkua ja supistuksia alkoi tulemaan silloin tällöin. En kuitenkaa halunnut vielä kellottaakkaan niitä, sillä pelkäsin, että ne loppuis samantien. Puolenyön aikaan alettiin kellottaa supistuksia ja silloin niitä tuli n. 5-10 min välein. Mä nousin kellottelemaan niitä ja ukko kävi nukkumaan. Tässä vaiheessa supistus tuntui menkkakipuna ja puristuksena kohdunsuulla. Kivun kesti kuitenkin ihan vaan hengittämällä ja jalkoja heiluttelemalla. Yön kuluessa kivut kasvoi ja mä menin kylpyyn. Kylvyssä supistukset loppui melkein kokonaan ja mä torkahdin muutaman hetken. Kylvyn jälkeen supistukset kuitenki palas taas. Tullen edelleen 5-10 min välein. Mitään säännöllisyytta supistuksissa ei ollut. Kestoakin niillä oli 1-2min. Aamuyön aikana aloin olla jo kipeä ja herätin ukon. Se kellotteli supistuksia jotka tuli edelleen tosi epäsäännöllisesti. Ukko hieroi aina supistuksen aikana mun ala selkää ja mä nojasin pöytään ja heiluttelin jalkoja. Hengittelin ja ulisin supistusten aikana. Naurettiin aina supistuksen jälkeen, että jos joku naapuri näkis meidät, niin tää vois näyttää ihan joltain muulta, kun synnyttämiseltä.  Aamulla joskus kuuden maissa supistukset alkoi tulemaan alle viiden minuutin välein. Sillon soitettiin haikaraan ja kysyttiin, että millonkas tultais. Kätilö totes vaan, että olkaa kotona niin kauan, kuin voitte. Muutama tunti mentiin samalla hieronta systeemillä. Pakkailtiin supistusten välissä sairaalakassia (en ollu uskaltanu pakata sitä aikasemmin) siivottiin kämppää ja laitettiin itteämme lähtökuntoon. Aina supistuksen tullessa huusin ukolle ja se juoksi mun luokse hieromaan selkää. Kahdeksalta soitettiin Haikaraan, että nyt supistuksia olu tullut kaksi tuntia alle 5min välein (kuitenkin epäsäännöllisesti edelleen). Saatiin lupa lähteä sinne. Vietiin avaimet naapuriin kissojen hoitajalle ja lähdettiin pikkuhiljaa ajelemaan. Rapussa ja ulkona tuli supistuksia ihan sarjatykityksenä. Autossa olo oli tosi epämukavaa, mutta istuin silti urheasti turvavöissä koko matkan. Puristin supisutksen tullen aina ukkoa kädestä. Haikaranpesään tullessa kansliassa oli vain kätilöopiskelija joka kysyi lupaa tulla mukaan meidän synnytykseen. Lupauduin. Sitte tuli kätilökin. Siinä aulassa tuli oikeen mojova supistus, jonka aikana ne kätilöt paineli mun vatsaa. Sitten päästiin tarkkailuhuoneeseen. Mut pistettiin käyrille. Mun vatsa oli niin iso ja ulospäin tuleva, että ne anturit ei meinannu millään pysyä mun vatsalla, vaan aina supistuksen tullessa, ne meinas liukua pois. Siispä jouduin olemaan aina tosi pitkään käyrillä. Seuraavaksi mulle tehtiin sisätutkimus. Tuntu vähän hassulta heittää housut pois ukon ollessa siinä vieressä,mutta aattelin vaan, että tuleepa se näkemään kohta vähän enemmänki :D Kätilö ja opiskelija teki kummatki sisätutkimuksen ja ärsytti samalla kohdunsuuta. Se tuntu tosi ikävältä ja vielä ikävemmältä tuntu kuulla, että 11 tunnin kärvistelyn tuloksena olin auki 2-3cm. Oli kyllä lähellä, etten pillahtanu itkuun. Kätilö lohdutti, että ihan hyvän pohjatyön olen tehnyt kotona. Kätilö mittas sf-mitan ja se oli huikea 38cm. Siinä sitte kaikki oltiin ihan äimänä. Ja mua alko tietenki jännittää, että mitäköhän jättivauvaa lähden synnyttään Lähdettiin ukon kanssa kävelylle ulos, mutta tultiin aika nopeasti takaisin, kun musta oli tosi ikävää olla ulkona kaiken kansan pällisteltävänä, kun supisti. Supistuksia tuli edelleen 1-5 min välein kestäen 1-2 min. Syötiin ukon kanssa lounas, tai mä yritin. Sitten jatkettiin supistusten kestämistä huoneessa. Yhden maissa jouduin taas käyrille. Olin siinä yli tunnin, kun vauvan sydänäänet katosi kokoajan (ylläri, jos ei anturi pysy vatsalla) Maatessa supistukset oli aika vaiketa kestää, mutta toisaalta helpotti, kun ukko kertoi aina käyrästä, että nyt laskee ja helpottaa. Tässä vaiheessa supistuksia tuli edelleen tosi epäsäännöllisesti. Välillä niitä tuli kolme ihan putkeen ja paras supistus kesti kolme minuuttia. Iltavuoron kätilö tuli kolmen maissa käymään ja lupasi, että päästään synnytyssaliin heti, kun se on siivottu. Kokeilin istua jumpapallolla, mutta supistukset sattu niin paljon alavatsaan ja nimenomaan tonne kohdunsuulle, että istuminen vaan pahensi asiaa.  nojailin siis sänkyyn ja pöytään ukon hieroessa tosi kovasti alaselkää. Koklattiin välillä kauratyynyjäkin, mutta mulla oli niin kuuma ja tuskainen olo, että en tykännyt niistä yhtään. Neljän maissa päästiin saliin ja mä menin suihkuun. Suihkuun mennessä kuulin, kun ukko ja kätilö arvaili, että kuinka kauan synnytys kestäisi. Kötilö sanoi, että kyllä menee yli puolenyön. Siinä vaiheessa harmitti taas, sillä kello oli vasta jotain kuusi. Olin suihkussa n. tunnin, suihkussa supistukset tuli megakovina, mutta aika harvoin. Tän ajan ukko nukku isille tarkoitetussa sängyssä. Suihkun jälkeen kätilö teki sisätutkimuksen. Olin auki 3-4cm. Nyt iski sellanen epätoivo, että huh. Kipeitä supistuksia oli tullu jo vaikka kuinka kauan ja sairaalassa homma ei ollu edenny juuri yhtään. Sain ilokaasun käyttöön.  Jännitin vähän sen ottoa, sillä mua oksetti jo valmiiksi vähän. Tykästyin kuitenki tosi paljon siihen kaasuun. Ekalla kerralla se tuntu parhaiten päässä. Oma ääni kuulosti ihan hassulta ja naureskelin. Supistusten kipua se ei helpottanut, mutta niiden kestäminen oli helpompaa, kun pää oli sekaisin. Ilokaasua pitäis kuitenki ottaa jo ennen supistusta. Supistusten ennakointi oli tosi vaikeaa, kun niissä ei ollu mitään säännöllisyyttä. Koitin kattoa käyriä ja ennakoida niiden avulla. Välillä onnistuin paremmin ja välillä supistus pääs yllätämään, niin että kaasu jäi kokonaan pois. Silloin kipu oli kyllä jo tosi kovaa. Sinnittelin kaasun avulla 3h. Kätilöillä oli kauhea kiire, joten jouduin ite päästämään itteni irti piuhoista, että pääsin pissalle. Sen jälkeen istuin keinutuolissa puristaen kaasumaskia. Ukkokin innostui naukkailemaan kaasua ja me naureskeltiin toisillemme. Jossain vaiheessa kätilö kävi lisäämässä kaasun määrää ja lähti taas hoitamaan toista synnytystä. Illalla kätilö tuli käymään ja ehdotti, että menisin suihkuun. Koitin mennä, mutta kivut tuntu niin kovina, että jähmetyin vaan paikoilleni ja itkin. Soitettiin kätilö paikalle, ja se ehdotti, että antaisi kipupiikin. Mulla ei riittänyt usko sen piikin tehoon. Olin kirjannut synnytyssuunnitelmaan, että en halua epiduraalia. Siispä sitä ei kukaan mulle ehdottanut. Mäkään en tohtinut sitä itse pyytää vaikka halusin, onneksi ukko sitte pyysi mun puolesta sitä mulle. Sitte alkoi tohina. Menin sängylle ja vedin ilokaasua. Kätilö valmisteli mut (kyljellee, tippa, selkä paljaaksi, putsas selän) ja sitte se soitti lääkärin antamaan puudutteen. Jännitin eniten sitä ihon puudutusta, mutta en edes tuntenut sitä. Puudutteen laitossa meni hetkinen, sillä en meinannut päästä tarpeeksi kippuraan. Piikki osui monta kertaa mun selkärankaan ja se tuntu aika inhottavalta. Sitte kun lääkäri sai sen oikeeseen koloon, ei tuntunut miltään. Muutamia ”sähköiskuja” tuli, mutta lääkäri varoitti niistä. Puudutteen jälkeen käänsin kulkeä pari kertaa ja muuten odoteltiin vaan vaikutusta. Verenpainetta mitattiin tässä vaiheessa kokoajan. Pikkuhiljaa supistukset tuntu helpommilta ja lopulta kivuttomilta. Se oli ihan huima helpotus. Supistuksissa pahinta oli se puristava ja kuristava kipu kohdunsuulla. Kaikki muu, eli polte selässä ja vatsalla oli siedettävää. Tässä vaiheessa vaihtui iltavuoro. Meille tuli ihana nuori kätilö. Mä olin siinä vaiheessa ihan kivuton, joten heitettiin jotain läppääkin siinä. Oksitosiinitippa laitettiin samalla, kun epiduraali, mutta silti supistukset oli tosi epäsäännöllisiä ja nyt ne oli lyhentyneet liian lyhyiksi. Kätilö lisäs tippaa ja mulla alkoi pikkuhiljaa supistukset taas tuntumaan. Kohdunsuu oli auennu 5cm ja kätilö puhkas kalvot ja laittoi pinnin vauvan päähän. Kipu kohdunsuulla palas, muuten olin edelleen ihan tunnoton. Epiduraali sai mut tutisemaan ja vatsa kutisi mielettömästi. Pari tuntia epiduraalin jälkeen aloin olla taas niin kipeä, että kerjäsin uutta annosta. Kätilö tarjosi ilokaasua, mutta en enää halunnut sitä. Yöllä oli synnytyksiä kauheasti ja meidän kätilö joutui juoksemaan välillä muualle. Sitte kätilön palattua se ehdotti, että kävisin pissalla ja sitte saisin lisää puudutetta. Koitin käydä pissalla, mutta ei onnistunu. Jännitin, että nyt joudutaan varmaan katetroimaan. Tässä vaiheessa alkoi ihan saatanalliset kivut. Kätilö valmisteli puudutetta ja mä huusin, itkin ja vääntelehdin kivusta. Olin ihan muissa maailmoissa ja olin ihan varma, että kuolen niihin kipuihin. Sitte kätilö laittoi puudutteen ja hetken päästä kipu helpotti vähän. En kuitenkaan tullut enää ollenkaan kivuttomaksi vaan olin edelleen tosi kipeä. Tässä vaiheessa kätilö teki sisätutkimuksen ja mä sain päivän ekat hyvät uutiset. Olin meinaan rävähtänyt täysin auki. Aloin hiljalleen ponnistamaan itekseni siinä kyljelläni. Mun pää oli ihan sekaisin, mutta päätin vaan ponnistaa aina, kun siltä tuntuu. Epiduraali oli vienyt hyvin tunnon, joten ponnistelu meinas olla alkuun hieman hankalaa. Otin välillä tukea jalalle kätilön kyljestä ja välillä pidin itse jalkaa ylhäällä. Kohta käännyin selälleen ja ponnistelin siinä. Kipu alko helpottamaan, mutta tilalle tuli ihan järkyttävä paineen tunne. (Muistan muuten kuinka multa pääs pieru jossain ponnistusvaiheen aikana. Siinä sitte kohteliaasti pyytelin sitä anteeksi. Nyt mua naurattaa vaan, mun anteeks pyytely :D) Lopulta  kun vauvan pää alkoi pikkuhiljaa olla jo porteilla laitettiin sänkyyn jalkatuet ja ukko ohjeistettiin painamaan mun  mun leukaa rintaa vasten aina mun ponnistaessa. Mä huusin vaan, että ei se tuu ja että en jaksa ja kätilö ja ukko tsemppas ihanasti. Lopulta sitte pojun pää tuli näkyviin. Muistan kuinka tunsin pienen repeemisen tunteen alapäässä. Se ei sattunu yhtään, mutta tuntu jännältä. Hepun pää jumittui monen ponnistuksen ajaksi ja kätilö alkoi jo valmistelemaan välilihan leikkausta, mutta sitte sain jostain voimia ponnistaa pojan pään ulos. Kätilö yritti vaan väähän jarrutella. Lopulta koko poitsu sujahti ulos ja potki mennessään. Se tunne jäi kyllä mieleen. Sain pojan paidan alle, mutta samantien mulle iski niin kamalan huono olo, että kätilö nappas pohjan pois. Mun pää oli aivan muussa maailmassa ja muistan vaan kuinka kätilö laski nopeesti sormet ja sit ukko leikkas napanuoran. Olin vaan onnellinen, että ponnistaminen oli loppu ja saisin nukkua. Mulla oli kamala päänsärky ja silmät aristi valoa. Sanoin niistä ja sitte alkoi kova tohina. Mun verenpaine mitattiin ja se oli ihan taivaassa. Sain pyyhkeen silmille ja lääkäri kutsuttiin paikalle. Ukko kävi makuulleen siihen isiensänkyyn ja sai vauvan paidan alle. Mä sain lääkärin tultua särkylääkettä ja sitte mä vaan nukuin. Kätilöt kävi vähän väliä herättelemässä mua ja varmistamassa, että olen tajuissani.  Kätilö tikkas mun alapään, jonne tuli muutama tikki. Välilihaan tuli vissiin joku hieman isompi haaveri ja sit jonnekki ylemmäs pieniä nirhaumia, jotka se tikkas. En missään vaiheessa kysyny tikkien määrää, joten en sitä tiiä. Jännitin alapään puuduttamista, mutta en tuntenu sitä piikkiä ollenkaa. Häpyhuulien tikkaaminen tuntu vähän, muuten koko tikkaaminen oli ihan kivuton homma. Pikkuhiljaa mun olo alkoi parantua ja nakkasin pyyhkeenkin pois silmiltä. Lääkäri kyseli vointia ja valitin, että peräpeiliin sattuu. Se kurkkas alapäähän ja sanoi, että ”Juu, näyttää siltä, ku hevonen ois potkassu” :D Verenpaineet oli edelleen tosi koholla ja pissan proteiinit reilusti koholla. Sain lisää jotain lääkkeitä ja nestettä tiputettiin kovasti.  Olin kuitenki vielä tosi huonovointinen ja väsyny. Ukko pääs kylvettämään vauvan ja mä nukuin sen kokonaan. Huusin vaan kerran, että ottakaa kuvia. Mua harmittaa hirveesti, että en päässyt näkemään kylvetystä, enkä saanut pitää vauvaa paidan alla ja imettää heti synnytyksen jälkeen. No mutta tärkeää oli saada mutki kuntoon. Muutama tunti synnytyksen jälkeen olin jo taas vähän paremmassa kunnossa ja sain syötävää sekä imetin vauvaa ekaa kertaa. Suihkuun mua ei uskallettu päästää, joten kätilö pesi mua vähän siinä sängyssä ja mulle laitettiin hemohessiä tippumaan, jotta olo paranis. Sitte mut kärrättiin sängyssä osastolle. Ukko sitte seuras vauvan kanssa perästä. Saatiin suru-uutinen, että perhehuoneita ei ole vapaana, joten ukko joutu lähtemään silloin viiden aikaan kotiin. Olo oli tosi orpo. Jouduin kahden hengen huoneeseen, jossa toinen asukas nukkui. Meidän vauva huus ihan suoraa huutoa ja mun olo oli tosi avuton. Koitin kätilön avulla imetystä, mutta ei saatu sitä toimimaan. Kätilö lähti hakemaan rintakumia, sillä mulla on matalat rinnanpäät. Mä muistan, kuinka tunsin olon sillä hetkellä ihan kamalaksi. Orvoksi ja yksinäiseksi. Kaipasin ukkoa niiiiiin paljon. Vauva itki mun sylissä ja mä itkin kans. Rintakumin kanssa imetys sujui ja päästiin vauvan kanssa nukkumaan. Tai ennenku mä pääsin nukkumaan, mun piti käydä vessassa. Lähdin sitte veskiin kahden kätilön taluttamana. Olo oli sen verran jo parantunut, että pysyin just tolpillani. Aamulla soitin heti kahdeksalta ukolle ja rukoilin sitä mun luo sairaalaan. Olo oli edelleen tosi orpo. Ukko tuli sitte onneks jo kymmenen maissa sairaalaan ja pikkuhiljaa munki olo alkoi paranemaan. Fyysisesti olo parani ekan päivän aikana jo tosi paljon. Lounaan jälkeen olin jo niin hyvässä kunnossa, että uskalsin kävellä yksin. Vauvan hoitokin alkoi pikkuhiljaa sujumaan. Luojan kiitos ukko oli joka päivä sairaalassa mun luona koko päivän. Ilman sitä koko hommasta ei olis tullu mitään. Öisin sitte itkinki sen perään, enkä osannu nukkua.  Haikaranpesän kätilöt oli kyllä aivan mahtavia. Soitin ekoina päivinä kelloa melkein aina, kun imetin, sillä vauvan ote oli tosi hakusessa. Välillä meinas tulla ongelmia, kun saatiin jokaiselta kätilöltä eri ohjeita. Jotku halus rintakumin pois ja toiset neuvo taas ihan muuta. Mä kuitenki päätin pitää rintakumin ainaki nyt alkuun ja kokeilla sitte myöhemmin ilman sitä. Vauvan imu oli alkuun (ja välilä vieläkin) hieman hakusessa. Tai ongelmana on se, että vauva työntää tissin pois suustaan ja imee vaan etuosalla tissiä. Tästä kipeytyy sitte tissi ja imeminen sattuu. Eikä mun matalat rinnanpäät helpota hommaa olleskaa. Sairaalassa ollessa alapää oli tosi kipeä. Söin joka päivä, kyllä täyden satsin särkylääkkeitä. Silti asennon vaihto teki aina tosi kipeää. Ja alapäätä kipeämpi oli ja on takapuoli. Olin ihan varma, että sain synnytyksessä peräpukamia, mutta kun kätilö lähtöpäivänä kurkkas alapäätä, nin ei pukamia kuulemma näkynyt. Uskonpa, että nyt kotona ekan ”kakkoshädän” jälkeen ne kyllä putkahti ihan kunnolla. Maitoa mulla tuli jo synnytyssalissa ihan kunnolla. Maito nous kunnolla vikana sairaala yönä ja kotosalla. Nyt olo on ihan Pamela :D Imetys tosissaan sujuu ihan ok. Välillä imuote meinaa lipahtaa siihen väärään, mutta koitan sisukkaasti irrottaa vauvan ja korjata otteen. Toisaalta maitoa tulee nyt niin valumalla, että vauva välillä vaan laiskottelee ja makaa suu auki ja nielee xD En sitte tiiä mitä tolle tekis. En jaksais millään alkaa pumppaamaankaan joka kerta, ennen imetystä. Kai toi maidontulo tosta kohta tasaantuu ja sitte voidaan taas tiukasti harjoitella imuotetta. Päästiin tosissaan keskiviikkona kotiin. Lääkäri tarkasti vauvan. Kaikki oli hyvin. Paino oli laskenut 7%, joka on kuulemma ihan normaalia. Mutta kyllä tuo ruikulta tuntuu. Toivottavasti neuvolatädiin tullessa tiistaina, paino ois jo nousussa. Vauvan nenähän oli tosi lytyssä ja siinä oli haava, kun se syntyi. Ekana osastolla olo päivänä lastenlääkäri kattoi sitä ja totesi sen kärsineen vaan rankasta synnytyksestä. Ja tosissaan nyt viikko synnytyksestä se alkaa olla jo hyvän näköinen. Pieni rupi vielä koristaa nenänpäätä.  Kotona elämä on alkanu ihan hyvin. Ekat päivät vauva oli kuin enkeli. Nukkui ja söi. Nyt parina viime päivänä se onki sitte ollu aika paljon hereillä ja kiukkuinen. Nukahtaminenkin alkoi olla tosi vaikeaa. Niinpä päätin antaa vauvalle tutin. Otin sen riskin, että saan vuoden kehnoin mutsi palkinnon. Tutti kelpas pikkuselle heti ja on nyt vurokauden käytön jälkeen osoittautunut isoksi avuksi.

Nää kuumat ilmat on vaikeuttaneet hieman vauvanhoitoa. Toisaalta pikkusen sormet ja varpaat on jäässä, mutta toisaalta sitte taas tuo on kokoajan kuumissaan. Sormissa on pidettävä sormikkaita, kun kynnet on niin terävät, mutta täytyy varmaan ens yönä nukuttaa muuten vaippasilteen. Peittonakin on vaan lakana. Mulla on kans kokoajan mieletön hiki ja olenkin suurimmaksi osaksi rintsikoissa kotona :P Ekalla kärrylenkillä käytiin jo perjantaina ja tänään käytiin mun vanhempien luona. Perjantaina mulla oli vähän babyblues-fiilikset ja olin itkunen. Toi lenkille lähtö meinas olla vähän vaikeaa, kun vauva ei meinannu millään rauhoittua, eikä nukahtaa. Sillon iski epätoivon tunteet. Onneks toi kesti kuitenki vaan ton yhden päivän. Tänään toi mun vanhemmille lähtö sujukin sitte paljon paremmin, kun saatiin pienelle tutti suuhun :)  Mun alapää on edelleen aika kipeä ja syön jonku verran särkylääkkeitä. Toivotavasti kohta helpottais. Kävin tänään ekaa kertaa synnytyksen jälkeen puntarilla. Paino oli tippunu melkein 10kg, mutta toinen samanlainen ois vielä pudotettavana, joten sarkaa riittää. Nyt kuitenki vauvan viereen nukkumaan.