Aloitin maanantaina uuden työn. Töitä on n. kaksi päivää viikossa ja ainakin tällä hetkellä tuntuu, että yhtään enempää ei tää raskauden kiusaama kroppa kestäiskään. Työ on lastenhoitoa, meiningillä lapset hoitoon, lapset kotiin, lapset puistoon, lapset päikkäreille. Kävelyä tulee yhden työpäivän aikana n. 8 kilsaa ja se kyllä tuntuu. Saa nähdä jaksanko oikeasti tehdä tuota äippälomaan saaka. Hoitolapsia on kolme ja ikähaarukka 2-7 Keskimmäisin noista on aika kovakourainen poika ja oonkin saanut jo kahden ensimmäisen työpäivän aikana kaksi kovaa nyrkiniskua vatsaan. Lapsi tai sen vanhemmat ei tunnu ottavan tosissaan noita lyöntejä, joten päätin, että seuraavasta lyönnistä (jota en toki toivo) selvitän ihan oikeasti mitä asialle voi tehdä. Eihän kenenkään voi olettaa vaarantavan syntymättömän lapsensa henkeä hoitolapsen takia. Meidän ihana, mutta nuori ja tietämätän neuvolan täti ei osannut neuvoa asiassa yhtään. Se ei osannut edes neuvoa mihin voisi ottaa yhteyttä asian selvittämiseksi. Mun mielestä, kun oikea ratkaisu ei olisi irtisanoutuminen. Sillä lapsen väkivaltaisuushan ei tosissaan ole mun syy.

Keskiviikon työpäivää siivitti mojovat supistukset. Joka kerta kävellessä tuli tiukkoja, mutta toki siis kivuttomia suppareita ja kävely muuttuikin tosi hitaaksi mateluksi.  Oon koittanu ottaa rennosti eilen ja tänään, mutta eilen kirjastolle kävellessä (matkaa suunnilleen kilsa) tuli taas supistuksia.

Mua harmittaa tää koko tilanne. Sillä jos jään sairaslomalle, niin en saa mistään rahaa, mutta toisaalta tää töissäkäynti tuntuu olevan vähän liian rankkaa. Mulla on vieläkin vahva tunne siitä, että vauva tulee etuajassa ja nää supistukset saa mut kyllä pelkäämään oikeen kunnolla. Keskiviikon työpäivän jälkeen olinki tosi itkuinen ja Ukko sai tehdä töitä rauhoittaakseen mua. Vatsakin oli ihan hellänä, kun koko päivän oli supistellut.  Pikkasen helpottaa tieto siitä, että vaikka vaavi syntyisi nyt, niin hänellä olisi jo ihan hyvät mahdollisuudet selvitä hengissä. Sais silti pysyy masussa vielä ainakin 10 vk. Kahden viikon päästä on onneksi lääkäri ja sitten saa varmistuksen, että onhan kohdunsuu vielä tiukasti kiinni. Eiköhän siihen ainakin selvitä :) Varmaan tää mun stressaaminenkin voi saada näitä supistuksia aikaan. Tuntuu vaan niin kamalan väärältä, että mä makaan kotona, ukon tehdessä kovasti töitä ja maksaessa kaiken yksin. Tietysti on myös tosi tiukkaa rahan kanssa. Joudun pyytämään ukolta rahaa, että pääsen käymään kaverin kanssa kahvilla. Tosi nöyrää :/ Toivottavasti voisin tehdä edes tän pienen määrän töitä äitiyslomaan saaka.

Kamala vahva tunne vauvan ajoissa syntymisestä lisää hurjasti pesänrakennusviettiä. Tai siis tuntuu siltä. että makkari pitäis saada vauvaa varten valmiiks jo nyt. Ukkohan ei tasan suostu vielä mitään hoitopöytiä raahaamaan meidän makkariin,  ja toisaalta tuntuis se itestäki tyhmältä katella niitä siellä monta kuukautta :D Kyllähän noi kaikki sais laitettua vauvan synnyttyäkin, joten ehkä mä koitan olla stressaamatta :P

Muuten kaikki on hyvin. Masu kasvaa hurjasti ja monena päivänä katellaan sitä ukon kanssa ihmeissään, että milloinkas tästä taas näin iso tuli. Vauvan liikkeet näkyy jo välillä masun päälle ja joka ilta ukko pitää kättä masun päällä. Vauvan kuuleekin varmasti jo, sillä monesti, kun ukko tulee töistä ja höpöttää masulle, niin vatsassa alkaa jytinä :P <3 Kävin maanantaina fysioterapiassa, Sain muutaman jumppaohjeen selälle ja tukivyön, mutta se ei mun mielestä oo kauheen hyvä. Totespa se fysioterapeutti myös, että mulla on tosi notko selkä ja, että tää raskaus notkistaa sitä lisää, joten selkäkipuja voi helposti tulla. Ei kai muuta, tässä tää menee.. :)