Viimesiä viedään ja ajattelin listata itelleni ylös näitä olotiloja. Ihan ensinäkin pakko sanoa, että mä olin kuvitellu tän odottamisen olevan ihanaa, enkä yhtään tällästä, kuin tää on. Alussa pelotti niin perkuleesti ja kohdun kasvukivut oli aika hurjia. Puolessa välissä alko ilmestymään kaiken näköstä kremppaa. Muksu alko liikkumaan niin kovasti ja paljon, että se ihan oikeasti teki kipeää. Myös joskus puolen välin tienoilla alkaneet supistukset sai kauhua aikaseks. Koko odotuksenhan mulla oli sellanen fiilis, että tää ei pysy mihinkään laskettuun aikaan saakka kyydissä. Mutta jos mä oisin tienny, että olen vielä tänäänkin yhdessä koossa, niin olisin elänyt tätä odotusaikaa hyvin erilailla. Ainainen pelossa eläminen on rankkaa.  Mä en ikinä tajunnu, että kuinka isoksi tää vatsa ihan oikeasti kasvaa. Alkuun manas, kun se ei kasva ja sitten kun se alkoi selvästi näkyä, siitä oli niin sairaan ylpeä. Nyt tää vatsa on valtava ja naurettavan näköinen. Mullakun tää ei ole ollenkaan levähtänyt mihinkään suuntaan, vaan sojottaa suoraan eteenpäin.  Oon selvinny ilman monia "normaaleja" raskausvaivoja, mutta silti tuntuu, että tää koko odotus on ollu yhtä vaivaa vaivan perään :P Riesana, tai ainakin kokeiltuna on: närästys, ummetus, supistukset, suonenveto, valvotut yöt, ikuinen pissahätä, turvotus, pahoinvointi, ainainen nälkä, selkäkipu, "menkkakivut", väsymys ja n. miljoona muuta pikkujuttua :P Mä en oo oikeesti ollenkaan varma, että alanko tähän rumbaan ikinä uudestaan. Adoptio kuulostaa ihan hyvältä vaihtoehdolta ;)

Onhan tässä odotuksessa toisaalta niitä ihaniakin asioita. Onhan se oikeesti tosi makeeta ja upeeta, kun vatsassa kasvaa ja liikkuu ihan oikea ihminen. Toinen kiva juttu on ollut vatsa. Sen esittely :D Kerranki on voinnu kulkea ylpeästi vatsa pystyssä, eikä sisään vetäen... Mutta niinku sanottu, niin nää kaksi asiaahan lukeutuu myös tonne ikävimpien listaan!

Kaikista eniten odotan kuitenki synnytyksen jälkeistä aikaa. Sitä kun saa nähdä tuon olion, joka on mun vatsaa asuttanut viimeiset 9kk. Ja voi vinde mä odotan sitä, että saan kroppani ihan omaan haltuuni. Odotan urheilua <3 Odotan myös kovasti, että saadaan taas ukon kanssa petipuuhat kahdenkeskeisiksi :D Nyt tuntuu, että siellä pyörii kokoajan kolmas osapuoli sotkemassa asioita. jo toimivan asennon löytäminen on aina ihan hurjan vaikeaa. Kurjaa tuossa on vaan se, että synnytyksen jälkeen ei taida olla kauheesti intoa, eikä aikaa tehdä sängyssä muuta, kuin nukkua :D

Ja niin sairaalta kuin se saattaakin kuulostaa, niin odotan synnytystä. Siis mikään tässä maailmassa ei pelota enempää, kuin se, mutta samalla odotan ihan järjettömällä mielenkiinnolla sitä. Miltä se tuntuu, miten se menee ja mitä sieltä tulee. Oon jo kyllästynyt joka päiväisiin (ja öisiin!) supistuksiin ja menkkakipuihin. Mä haluan tästä epämukavasta olotilasta eroon ja ainoa tapa siihen on se, että synnytän. Mä oon ihan valmis. TUU JO!

37+5